tiistai 8. helmikuuta 2011

Pingu - Julkkis

Tammikuussa 29-30 järjestettiin Lahdessa kissanäyttely, jonne minä koppasin Pingun mukaan. Näyttelyssä tuomarit miettivät tosi pitkään saako Pingu vai sen veli ex1 arvon, joista se sitten meni Pingun veljelle tanakamman ruumiin ansiosta. Tuomari kyllä nimesi Pingun pään parhaaksi ruskeamarmori poika bengaleista. Pingun kasvattaja ja kaikki muut jotka Pinguun vähänkään tutustuivat kehuivat sitä toooodella hyvästä luonteesta. Pingu oli muita veljiäänkin kohtaan suvaitsevainen ja jopa sai leikin pystyyn toisen kanssa lauantai iltana. Vaikka lahden näyttely oli Pingu - pojan ihan ensimmäinen, niin silti se vain nukkui rauhallisena häkissään ja välillä heräsi kerjäämään huomiota. Pingun häkin ovea pystyikin pitämään auki aina kun minä olin paikalla. Reipas poika!


 Toinen juttu oli se, kun ajoimme Irjan kanssa perjantaina lahteen hän kysyi jos haluaisin kirjoittaa Pingusta Glitteriin jutun (lehti joka on omistettu bengalirodulle). Ja totta hitossa minä suostuin, sillä kukapa ei haluaisi muittenkin tietävän niin ihanasta ja hassusta kisusta?! Juttua nyt sitten kovasti kirjoittelen ja Pingusta ja vähän muistakin kuvia näpsin. Toivottavasti jutusta tulee julkaisukelpoinen *glup*


Kiitoksia Irjalle tästä mahtavasta tilaisuudesta ja anteeksi muille rakkaille vauvoille, että tämä teksti nyt käsitteli vain Pingua :D Seuraavaan näyttelyyn lähden 2-3.4 Seinäjoelle Pingun ja Alpon (ragdoll pojumme) kanssa. IIK, can't wait!!!